Laura Lönnberg
040-732 8758
laura.lonnberg @ gmail.com
Haiku omistajansa Tanyan sanoin:
Haiku on iloinen,
kiltti, energinen, vauhdikas ja aina valmis hommiin. Sen mielestä siisteintä
ikinä on päästä tekemään mitä ikinä sen kanssa keksinkin tehdä ja sen kanssa
onkin ollut älyttömän ihana lähteä rakentamaan pohjia harrastuksille. Haikun
harrastuksiin tulee kuulumaan ainakin toko ja agility, joita on jo hyvää
vauhtia aloiteltukin. Ainakin rally-tokoa ja nose workiä tullaan varmasti myös
Haikun kanssa vielä tekemään. Paimennusta ja jälkeä ehdittiin ensimmäisen kesän
aikana muutaman kerran kokeilla ja niissäkin pentu osoittautui vallan
näppäräksi. Katsotaan mihin kaikkeen meillä aika riittää. Koiraharrastusten
lisäksi Haikun arki kuluu metsäretkien, temppujen opettelun ja corgi-isosiskon
härnäämisen parissa.
Haiku on ensimmäinen harrastuskoirani ja en olisi voinut parempaa toivoa.
Haikulta löytyy moottoria tekemiseen, vauhdikkuutta, kekseliäisyyttä ja
yritteliäisyyttä. Haiku palkkaantuu sosiaalisesta palkasta, leikistä ja on myös
ahne pieni possu, eli motivoimisen kanssa ei ole haasteita. Se ei myöskään
välitä vaikka ohjaaja välillä mokaisi, vaan yrittää tarmokkaasti uudelleen.
Haiku on ihan pienestä asti ollut kiltti ja hyvin ihmisläheinen pentu, se on
aina siellä missä ihmisetkin. Se on rohkea ja utelias eikä vähästä hätkähdä ja
sen kanssa on helppo mennä paikkaan kuin paikkaan. Pikkupennusta asti se on
ollut ihanan häiriövarma ja keskittymiskykyinen, kun mennään treeneihin se on
selvästi "töissä", eikä haittaa vaikka mitä tapahtuisi ympärillä.
Vaikka Haikulta löytyy intoa ja moottoria tekemiseen, pidän todella paljon
siitä että se osaa ottaa myös rennosti eikä turhia hötkyile esimerkiksi
treenien taukojen aikana tai vaikka julkisilla kulkuvälineillä tai kaupungilla
liikkuessa. Kotonakin se on varsin rauhallinen ja huomaamaton tyyppi. Vieraissa
paikoissa se kykenee hienosti rauhottumaan, kunhan alusähellyksestä on päästy.
Tokossa Haiku on kouluttajamme sanoin hyvin "kuuliainen" ja kiltti. Se tekee innokkaasti ja yrittää aina parhaansa. Se oppii todella nopeasti, keskittyy ja malttaa tehdä. Agilityssä Haiku on kuin eri koira. Se on sähäkkä, vauhdikas, nopeasti reagoiva ja kiihkeä. Ohjaajalla on vielä hieman haasteita pysyä neiti turbomoottorin perässä treeneissä, mutta älyttömän paljon potentiaalia siltä kyllä löytyy kunhan ohjaaja ehtii vauhtiin mukaan. Ja kaikesta kiihkeydestään huolimatta sillä on ajatusta mukana tekemisessä ja se seuraa hyvin ohjausta ja oppii tässäkin lajissa todella nopeasti.
Haiku rakastaa kaikkia ihmisiä ja varsinkin tutut ihmiset saavat sylin täydeltä pomppivaa pusuttelevaa aussieta vastaansa. Toisiin koiriin Haiku suhtautuu yleensä uteliaasti ja leikkisästi, joskus hieman varovaisesti. Nuorempana sitä vähän jänskätti itseään isommat kaverit, mutta iän myötä siitä on tullut aina vaan rohkeampi ja itsevarmempi. Murkkuiän myötä Haikulla on tullut pientä varautuneisuutta yllättäen ilmaantuvia asioita ja vieraita koiria kohtaan varsinkin kun hämärällä liikutaan, mutta palautuu kyllä ihanan nopeasti jännittävistäkin tilanteista eikä jää jälkeenpäin murehtimaan paikkoja tai tilanteita. Pieni vahtivietti on viime aikoina nostanut päätään. Kotona tulijoista pitää ilmoittaa (osittain varmasti toiselta koiralta opittua) ja autossakin pitää välillä ilmoittaa ohikulkijoista. Muuten Haiku on kovin hiljainen tyyppi ja vanhempani ihmettelivätkin juuri edellisellä kyläilyllämme etteivät ole koskaan kuulleet sen haukkuvan.
Se mitä rakastan Haikussa eniten on sen into ja iloinen asenne tekemiseen. Ja sen hellyydenkipeys. Toinen koirani ei ole ollenkaan mikään sylikoira ja ilahdun aina suuresti kun "pieni" syliaussie tunkee syliin antamaan pusuja. Haiku on kaikilla tavoin juuri sellainen mitä toivoinkin kun harrastuskoiraa lähdin etsimään. Toivoin koiraa, jolta löytyisi intoa, rohkeutta ja moottoria lähteä tehdä mitä vaan ja sitä todellakin sain.