Loru on ensimmäinen australianpaimenkoirani, pitkäaikainen haaveeni ja harkinnan tulos. Halusin koiran josta löytyisi moottoria ja potkua, ja sitä totisesti sain!
Loru on impulsiivinen ja kiihkeä koira, joka tekee kaiken aina täysillä. Se on ihan huippu harrastuskaveri ja on treenatessa aina valmis hommiin. Se kestää hyvin toistoja, eikä paineistu omistajan toilailuista, äänellään kylläkin kertoo, että mutsi voisi nyt hieman tsempata. Ääntään Loru rakastaa muutenkin ehkä hieman liikaakin ja kiihkeänä koirana se reagoi asioihin helposti haukkumalla. Se on myös hieman häiriöherkkä, mutta iän myötä ja asiaa treenaten olemme edistyneet paljon. Vieraisiin ihmisiin suhtaudutaan alkuun hieman jännittäen, varauksella ja usein myös ääntä käyttäen, mutta kun ihminen on todettu vaarattomaksi voidaankin jo kerjätä rapsutuksia.
Loru palkkautuu parhaiten lelulla, patukat tai pallot, kaikki käy! Parasta on kuitenkin kunnon retuutusleikki! Tai no ehkä peurojen jahtaaminen olisi kuitenkin ihan parasta. Riistaviettiä siis löytyy myös, ja paljon. Loru on myös hyvin ahne otus, joten se palkkautuu hyvin myös ruualla.
Päälajina meillä on agility, jossa Loru on vauhdikas pieni raketti! Se tekee aina täysillä, mutta malttaa kuitenkin myös kuunnella ohjausta. Sen kanssa aksaaminen on vaan todella hauskaa! Ikinä ei tarvitse miettiä onko koira tänään halukas hommiin, Lorulla on aina motivaatio kohdillaan! Omaksi iloksi teemme myös Nose workia, olemme kokeilleet ID-jälkeä, joka on Lorusta superhauskaa ja myös tottistelemme ja temppuilemme kotona. Käymme myös juoksemassa ja talvella olemme kokeilleet potkukelkkailua, ja kesällä olisi tarkoitus tutustua kickbiken kanssa juoksemiseen.
Lorun tärkein tehtävä löytyy kuitenkin kotoa. Se on aivan mahtava perhekoira! Vaikka se on herkästi reagoiva ja kiihkeä, on se alle kouluikäisten lastemme kanssa kuin viilipytty. Sen saattaa löytää keskeltä lego-leikkiä kerjäämästä rapsutuksia tai lasten kanssa pulkkamäestä viipottamasta.
Loru on koira josta tekisi välillä mieli tehdä rukkaset ja taas seuraavassa hetkessä sitä vain katselee ja miettii, että vitsit miten makea koira mulla on!